Siispä jo tänään normaalilämpötilaisena pyöräytin itselleni oikein gourmetruokaa. Linssisoppoo. Tais sitä chiliä myös vähän mennä, kun tuppaa tuo nokka olemaan hiukan tukossa eli makuaisti hakusessa. Ei siis ole kyllä enää.
Tässä kivasti kuva jo puoliksi syödystä annoksesta.
Aamulla heräsin kuudelta siihen, kun tuo hämäilevä kanssa-asuja rymisteli takaisin kotiin. Eikä tullut yksin. Jonkinsortin miespuolisen yksilön oli mukanaan raahannut. Mitään sellaisia ääniä ei sitten kuitenkaan kuulunut (vaikka kauhulla jo aloin hapuilla jotain korvieni tukkeeksi), liekkö sammuneet samantien. Oikein innolla odotan mitä, ja keitä, tämä kevät oikeen tuokaan mukanaan! "Kevät toi, kevät toi.."
Koulukin lähti liikeelle oikein mukavasti, kun heti ensimmäisenä päivänä pääsin lusmuilun makuun. Mutta ei olisi edes Tohtori Sykerö jaksanut olla kuuntelemassa turhanpäiväistä papatusta kuumeessa. Enkä oikeastaan jättänyt välistä kuin ne tönköt "nyt tutustutaan toisiimme"-tunnit ja leikit. Vittu tutustukoot keskenään, minä olen outsider. Vaikka eiköhän tässä nyt ehdi muutaman ihmisen nimen vielä jossain vaiheessa oppia.
Tänään olen tehnyt vähän lisää laskelmia rahavarantojeni riittävyydestä. Dokaamisessa on nähtävästi siirryttävä myös budjettilinjalle. Mutta tällä lyhyenmatikanpäällä sanoisin, että tulen selviämään hengissä toukokuulle asti, jolloin reissu siis olisi edessä. Spontaanit ostelut joutuvat nyt kieltolistalle.
Tämä kevät tulee olemaan itsehillinnän kevät. Ja vastakkainasettelun. Suuria voimia, kuulkaas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti